Vauhtia ei parin viime vuoden yliopisto- ja tiedepolitiikasta ole ainakaan puuttunut, mutta siitä minne oikein ollaan menossa ja mitkä oikeastaan ovat politiikan päämäärät on vaikeampi löytää yhteisymmärrystä. Oppositio on juuri puuhaamassa eduskunnassa välikysymystä hallituksen yliopistolinjauksista, mukaanluettuna paljon porua aiheuttanut huippu/innovaatioyliopisto ja uusi yliopistolaki, joka muuttaa ratkaisevasti muidenkin yliopistojen toimintaedellytyksiä.
Hieman vähemmän julkisuutta on saanut valtioneuvoston joulukuussa hyväksymä kehittämissuunnitelma Koulutus ja tutkimus vuosina 2007-2012 (OPM 5.12.2007), joka linjaa radikaalisti uudestaan monien koulutusalojen opiskelijamääriä. Linjaus perustuu aiempaan, lähes samannimiseen selvitykseen (OPM 23.4.2007), joka luokittelee opintoaloja kasvaviksi ja taantuviksi sen mukaan, millaisia työvoimatarpeita niillä oletetaan olevan tulevina vuosikymmeninä.
Toistaiseksi paras analyysi kehittämissuunnitelman vaikutuksista ja sen takana olevista vaikuttimista löytyy tuoreesta Politiikka -lehden numerosta 1/2008. Petri Koikkalaisen kirjoittamassa ylimääräisessä pääkirjoituksessa selvitetään suunnitelmien merkitystä sekä politiikkatieteiden (valtio-oppi, kansainväliset suhteet ja poliittinen historia) kannalta että yleisemmällä tasolla. Politiikkatieteet on määritelty suunnitelmassa supistuvaksi alaksi, jonka aloituspaikkojen määrä suunnitellaan vähennettäväksi puoleen nykyisestä. Kovemmalla kädellä kohdellaan vain kulttuurin- ja taiteentutkimusta, jolla aloituspaikkojen määrä vähenee kolmasosaan. Lue lisää…
